Kaisa

 

Kaisa Ristiluoma on monipuolinen muusikko, säveltäjä ja pedagogi, joka vaikuttaa tällä hetkellä erityisesti Pohjois-Suomessa. Hän toimii laaja-alaisesti musiikin kentällä niin solistina kuin tehden yhteistyötä toisten muusikoiden ja eri taiteenalojen osaajien kanssa.

 

Kaisa toimii vakituisena jäsenenä kokoonpanoissa Rönsy, T for Three sekä Duo Maari Kallberg & Kaisa Ristiluoma. Hän on vaikuttanut Tanssiteatteri Rimpparemmin, Rovaniemen teatterin  ja Oulun teatterin tuotannoissa, sekä ollut mukana lukuisissa produktioissa säveltäjänä ja muusikkona  muun muassa tanssiteatterin saralla. Kaisan tärkeimpiä taiteellisia projekteja on hänen sooloesityksensä Saari, joka sai ensiesityksensä 27.5.2020. Saari - projektin lisäksi mieleenpainuvimpina sävellystöinään hän pitää Oulun teatterin huippusuosituksi nousseen Mielensäpahoittaja –esityksen äänimaailman luomista sooloharmonikalla, sekä Lasten Kalenat 2015 vuosiohjelmien säveltämistä. Esiintyvänä taiteilijana yksi Kaisan huippuhetkistä oli vuonna 2013 kun hän esiintyi Oulu All Star Big Bandin solistina Tulindberg-viikolla, jolloin he esittivät Timo Alakotilan teoksen Sinfonia Concertante harmonikalle ja big bandille. 

Moniuloitteisuus kiehtoo Kaisaa taiteen tekemisessä ja hänen omat sävellyksensä kumpuavat tarinoista, maisemista ja tunnelmista, joiden välittäminen ja kuulijan koskettaminen ovat musiikin tekemisen lähtökohtia. Tummat sävyt ja raskas poljento vaihtuvat sulavasti kevyen liiteleviin säveliin.
 Osaamistaan Kaisa jakaa pitämällä kursseja eri puolilla Suomea sekä toimimalla Musiikkikoulu Pop Upin ja Sibelius- Akatemian nuorisokoulutuksen tuntiopettajana. Omat oppinsa hän on hakenut Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemiasta ja Sibelius-Akatemiasta. Kaisa valmistui musiikkipedagogiksi vuonna 2007 ja musiikin maisteriksi vuonna 2014. 

 

*

 

 

Kaisa Ristiluoma is a musician and a composer. She lives and works mainly in the North of Finland. Kaisa works widely in the field of music, both performing as a soloist and collaborating with musicians and other professionals coming from a variety of art forms.

Kaisa is a permanent member in the following ensembles: Rönsy, T for Three and Duo Maari Kallberg & Kaisa Ristiluoma. She has collaborated on productions by Rovaniemi Theatre, the regional theatre of Lapland, and Oulu City Theatre, in addition to participating in various other productions such as dance theatre as a composer and a musician. Kaisa has created the sounds and music in the hugely popular play Mielensäpahoittaja in Oulu City Theatre, and she also worked in the production as a musician. During Tulindberg Week in 2013, Kaisa performed the solo in Timo Alakotila's Sinfonia Concertante for an accordion and a big band with Oulu All Star Big Band.

 

In arts, Kaisa is intrigued by versatility and she feels genre restrictions to be unnecessary. Her own music stems from images, sceneries and atmospheres, and the basis for making music is conveying these and moving the listener. Dark tones and heavily accented rhythm change smoothly into light and airy melodies.

 

Kaisa passes on her expertise by teaching widely in the area of Lapland. She has studied at Sibelius Academy Folk Music Department in Helsinki and in Kuopio Academy of Music and Dance. She graduated as Music pedagog 2007 and as Master of Music 2014.